|
|
VAIVAISENLUUVaivaisenluu Määrite: Vaivaisenluusta käytetään lääketieteessä termiä hallux valgus ja se on yksi tavallisimpia jalan etuosan vaivoja. Kuten kuvassa näkyy ison varpaan tyvinivel painuu ulospäin ja samalla varpaan kärkiosa kääntyy toisia varpaita vasten. Näin tyvinivelen kohdalle muodostuu luinen uloke, joka aiheuttaa haittaa hankautuessaan kenkää vasten. Jos tämän kehityksen annetaan jatkua asettuu isovarvas usein 2. varpaan alle tai päälle. Tällaisesta tilasta käytetään nimitystä ”operlapping toes” päällekääntyneet varpaat.
Vaivaisenluu aiheuttaa tulehdusta, paikallista turvotusta, kipua. Kipu vaikuttaa kävelyyn ja muuttaa sitä aiheuttaen yleensä muita vaivoja. (esim. polvi ja alaselkäkivut)
Sama tilanne voi olla myös pikkuvarpaan kohdalla. Silloin sitä nimitetään pikku vaivaisenluuksi tai termillä ”tailors bunion”.Luinen uloke on vain pienempi kuin isonvarpaan kohdalla. Kengän aiheuttama paine ja hankaus aiheuttavat ihovaurioita, tulehdus- ja kiputiloja.
Synty: Vaivaisenluu on erittäin yleinen ongelma, erityisesti naisilla. Suurin syy vaivaisenluun syntymiseen on sopimaton ja liian korkeakorkoinen kenkä. Jalan rakenteelliset ja toiminnalliset poikkeavuudet voivat edesauttaa vaivaisenluun syntyä samoin kuin esim. nivelreuma. Liian kapea ja matala kengän varvasosa aiheuttavat pikku hiljaa muutoksia jalan etuosaan, muuttaen sen muotoa enemmän kengän malliseksi. Konservatiiviset toimenpiteet, oikea kenkävalinta ja vaivaisenluun oikaisijat joko silikonista valmistetut valmiit oikaisijat joita saa apteekeista tai yksilöllinen orteesi jonka tekee jalkojenhoitaja tai jalkaterapeutti, ovat aina etusijalla ja kirurgisten toimenpiteitten tulisi olla pääsääntöisesti viimeinen vaihtoehto. Vaivaisenluun leikkauksen jälkeen on oikea kenkävalinta edelleen ehdottoman tärkeä, jotta vaiva ei uusiudu.
Hoito ja ennaltaehkäisy: Paras tapa ennaltaehkäistä vaivaisenluun syntymistä on käyttää jalanmallin mukaista kenkää. Leveälestinen(Hlesti), varvasosaltaan korkea, joustava materiaali (esim. X-sensible kenkä). Kengän tulee vähentää jalkaan kohdistuvaa kuormitusta. Iskuavaimentavan pohjallisen käyttö kengässä on aina suotavaa, koska kävelemme ja seisomme kovilla alustoilla. Erilaisten isonvarpaan oikeata asentoa ylläpitävien apuvälineiden käyttö mahdollisimman varhaisessa vaiheessa on suotavaa. Tällaisia ovat esim. silikonista valmistetut joko puolikuun tai lankarullan malliset varpaanoikaisijat,joita saa apteekeista. Tarpeen mukaan yhteys jalkojenhoitajaan,jalkaterapeuttiin, lääkäriin.
Vaivaisenluun hoitoon ja oireita helpottamaan sopivat tuotteet: Varpaanoikaisijat LUGA puolikuu M,L 612002-03 Varpaanoikaisijat LUGA lankarulla S,M,L 613001-03 Vaivaisenluun suoja LUGA S,L 022001-03 Vaivaisenluun suoja OHUT LUGA 698900, 1 koko Fleecy web ihonsuojamateriaali 60073 KAIKKI EDELLÄ MAINITUT TUOTTEET APTEEKEISTA EPITACT puettava bunionsuoja , KONEPESTÄVÄ koot S,M,L INSTRUMENTARIUM Aetrex iskunvaimennus pohjallinen(kts. tuotteet) Iskua vaimentava Poron pohjallinen(kts. tuotteet)
|